on Jussi Pullisen sosiaalista mediaa käsittelevä kirja.
Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimies Jussi Pullinen on kirjoittanut tärkeän kirjan sosiaalisesta mediasta. Hän on toiminut pitkään toimittajana ja oli hetken vierailevana professorina Tampereen yliopistossa. Mitä meille siis tapahtui kun Internet ja sosiaalinen media tuli elämäämme?
Tärkein muutos mihin Internet on vaikuttanut on ehkä muistaminen, meidän ei tarvitse muistaa koska meillä on nykyisin hyvät mahdollisuudet tallentaa tietoa. Välttämättä se ei ole vaarallista, vaan vapauttaa aivojen kapasiteettia muuhun toimintaan. Toisaalta muistaminen on tärkeää luovuuden kannalta koska aivot yhdistelevät tietoa, joka voi johtaa uusiin oivalluksiin ja innovaatioihin.
Toinen asia on se että monilla ihmisillä on syntynyt sosiaaliseen mediaan liittyvä tarve olla jatkavasti läsnä. FOMO Fear of Missing Out on pelko, että jää paitsi jostain kiinnostavasta, joka somessa on meneillään. Sen vuoksi omassa rauhassa ja yksinäisyydessä tapahtuva pohdiskelu ja asioiden kypsyttely tahtoo jäädä elämässämme vähemmälle.
Keskittyminen vaikeutuu jos on monia asioita viestiteltävänä ja seurattavana. Voi syntyä paineita keille pitää vastata tai ketä pitäisi seurata. Miten se vaikuttaa kuinka paljon viestejä jokin muu saa kun itse saa vähemmän ? Varsinkin hyväksyntää hakevan nuoren kannalta se voi olla haavoittavaa. Toisaalta sähköpostin ja pikaviestien käyttö saattaa latistaakin ilmaisua ja tunneskaalaa.
Rikas ja sosiaalinen
Netti on myös rikkaus sillä ihmisten on periaatteessa mahdollisuus netin kautta tutustua erilaisiin ihmisiin, elämäntapoihin ja kulttuureihin. Voi vaihtaa kuulumisia nopeasti maapallon toiselle puolelle ja löytää vaikkapa kauempaa kuin aiemmin elämänkumppanin- helpommin myös jos algoritmit auttavat löytämään sopivan henkilön.
Jussi Pullinen tarkastelee asioita omien kokemuksiensa ja tutkimusten avulla: deittipalvelut ja emojit ja netin kieli ovatkin hauskaa ja mielenkiintoista luettavaa.
Elämmekö keskellä vallankumouksellista muutosta, jossa nimenomaan visuaalisuus loistaa: kuva sanan sijaan? Miten se vaikuttaa uudenlaisen luovuuden syntyyn, joka ohittaa kirjan ja kirjallisen kulttuurin?
Videot, äänikirjat ja voimakkaammin kuvaan painottuva ilmaisu ovat uusia tapoja, joilla asioita esitetään ja kommunikoidaan.
Somen kaksiteräinen miekka
Se, että meillä on mahdollisuus tutustua moniin uusiin asioihin ja ihmisiin ei ole johtanut vain ymmärryksen ja suvaitsevaisuuden lisääntymiseen vaan myös vihaan ja vastakkainasetteluun.
Jos ihminen saa oman maailmankuvansa vastaista tietoa tai mielipiteitä, käykin usein niin, että oma vastustava asenne vahvistuu tai jyrkkenee, eikä suinkaan muutu asiaa tai mielipidettä kohtaan yhtään myönteisemmäksi.
Paljon puhutut ”kuplat” joissa ihmisten sanotaan elävän Internetissä eivät loppujen lopuksi ole Pullisen mukaan uutta. Ihminen tosielämässä jakaa seuraansa saman mielisten ja samassa sosioekonomisessa asemassa olevien kanssa.
Lähipiiri on se johon kiinteimmin pidettiin yhteyttä. Lähin piiri koostuu n. 10- 15 ihmisestä. Sen rinnalla toimii 100 -200 ihmisen joukko, johon ollaan satunnaisesti yhteydessä.
Pullinen sivuuttaa kuitenkin melko kevyesti sen, että netissä toimivat suuryitykset pyrkivät pitämän ihmisiä omissa palveluissaan koukuttamalla heitä sisällöillä, jotka vahvistavat omia ajatuksia ja tekemällä palvelujen käyttämisen vaikeaksi lopettaa.
Esimerkiksi Facebookista eroaminen ja katoaminen on tehty teknisesti hankalaksi. Tavallaan yksilöllä itsellään on vastuu. jos hän joutuu manipuloiduksi.
Somen tunnevaltainen kriittisyys
Pullinen piirtää myös kuvan nettivihaajasta, jonka viha on siirrettyä. Tosiasiallisesti ihminen saattaa purkaa netissä johonkin läheiseen kohdistuvaa vihaa
Somen tunnevaltaisuus on tartuttavaa: vihamielinen tunnelma ja ilmapiiri leviää joillain palstoilla muihinkin, yhtä lailla kuin pahantuulisuus ja pahan olon purkaminen.( Näin ollen jokainen jokainen voi miettiä miten se vaikuttaa ja miten lukijat voisivat itse vaikuttaa keskustelun tasoon ja tunnelmaan.)
Pullinen kuitenkin näkee tunnevaltaisuudessa erilaisia puolia. Se, että joku ihminen saa kohtuuttoman raivoryöpyn ja negatiivisten kommenttien määrän saattaa synnyttää vastarintaa. Voi ajatella. että negatiivinen kommentointi oli mennyt liian pitkälle ja osaksi jotkut jopa katuvat spontaanisti heittämiään mielipiteitä.
Ajan myötä isompia ja pienempiä kohuja syntyy monissa ryhmissä, eivätkä ne enää pomppaa julkisuuteen samalla tavalla kuin aiemmin. Somessa keskustelu on tunteisiin vetoavaa ja joka tapauksessa polarisoituvaa, vaikka osa isoista kohuista onkin ollut myös julma yhteiskunnallisen keskustelun muoto—jonkinlainen oikeudenkäynti, jossa ihminen voi ryhtyä toisen tuomariksi.
Toisaalta netissä ei saisi enää saa sanoa minkäänlaisia mielipiteitä joutumatta hirveän arvostelun ja kritiikin kohteeksi. Netissä voi horjuttaakin valta-asemia. Asiallista kritiikkiä tuleekin sietää, muutenhan se kertoo kohteen omasta kyvyttömyydestä sietää arvostelua. Netti on myös rakentavasti vaarallinen: monet vaietut ja tukahdutetut asiat ovat päässeet myös netin kautta esiin. Pullinen nostaa hauskasti esiin ”normaalin” ongelman Eppu Normaali-yhtyeen solistin Martti Syrjän kautta, joka koki itseensä kohtelun arvostelun somessa epäoikeudenmukaiseksi.
Valeuutiset ja media
Valeuutiset saavat uskottavauutta siitä, että ihminen lukee tietoa, joka vastaa ja miellyttää häntä, vahvistaa oma maailmankuvaa. Valeuutisia kuitenkin Pullisen mukaan lukevat myös ihmiset, jotka lukevat paljon ja muitakin uutisia. Ainakaan Suomessa valeuutiset eivät ole kovin suuri uhka Suomessa nyt eikä ehkä tulevaisuudessakaan, koska suuri osa lukee verkkoon siirtyneitä perinteisiä medioita.
Tietenkin netissä käydään keskusteluja, ja ne keskustelut ovat myös valtataistelua asioiden merkityksestä. Puhutaan meemeistä, joiden merkityksellistämiseen voi osallistua—ja merkitykset voivat muuttua aivan päinvastaisiksi, kuten kirjan esimerkki Harambe-gorillasta osoittaa.
Harambe-gorilla ammuttiin, koska se nappasi 3-vuotiaan pikkupojan häkkiinsä Cincinnatin eläintarhassa ja saattoi tämän hengen vaaraan. Eläintarhassa päätettiin tappaa gorilla, vaikka pikkupoika olisi EHKÄ selvinnyt pelkällä säikähdyksellä. Nimetön paikallaolija nappasi videon tapahtumasta ja latasi se Youtbeen, josta alkoi ennenäkemättömän laaja ”kuvilla keskustelu”.
Suomi ja muutos
Pullisen kirjassa käsitellään yksityisyyden suojaa, tarkkailua ja kontrollia, valvontaa jota netinkäyttäjä kohtaa. Siinä maalaillaan tulevaisuuden visioita joista iso osa on melko positiivisia. Muun muassa älylaitteet tulevat helpottamaan ihmisten omaa elämänhallintaa ja auttamaan terveydentilan mittaamista itse.
Omakuvia eli selfietä käsitellään mielenkiintoisesti ja monipuolisesti: selfiet eivät kerro pelkästään narsismista, vaan viestivät pienessä piirissä omista fiiliksistä kavereille. Irc-galleria oli suomalainen aidomman karhea Facebookin edeltäjä. Valitettavasti se kuitenkin kalpeni aikojen myötä Facebookin ja myöhemmin Instagramin vallattua Internetin. Facebook on Pullisen mielestä pelikuva USA:n Kaliforniasta. Amerikkalaisen kulttuurin sosiaalisuuden kehyksissä suomalaisetkin nykyisin kommunikoivat.
”Mitä meille tapahtui” on ymmärtävä, rakentavaan keskusteluun kehottava puheenvuoro, joka ei asetu kohteensa yläpuolelle. Kirja ymmärtää sosiaalisen median muutosta tasapainoisesti lankeamatta dystopiaan tai utopiaan. Se on meille suunnattu kirja, jonka tarkoitus on rakentaa vuoropuhelua ja kasvattaa ymmärtämään myös vastapuolen ja toisella tavalla ajattelevien mielipiteitä.